Tiesitkö, että suomalainen saunaperinne valittiin vuodenvaihteessa Unescon aineettoman kulttuuriperinnön listalle? Saunaperinne on ensimmäinen suomalainen kohde Unescon luettelossa, joka listaa uniikkia kulttuuriperintöä kattavasti eri puolilta maailmaa. Suomalainen saunaperinne on nyt samalla listalla mm. flamencon, japanilaisen kabuki-teatterin ja kiinalaisen akupunktion kanssa.
Maassa, jossa 90 % kansasta saunoo viikottain, saunominen saattaa tuntua melko arkipäiväiseltä tavalta. Nautimme saunoistamme, mutta emme välttämättä joka kerta lauteille noustessamme ajattele edustavamme ja harjoittavamme kultuurillista traditiota.
“Emme suinkaan aina saunoessamme ajattele ottavamme osaa ainutlaatuiseen kulttuuriperintöön, mutta meistä jokainen kantaa saunamuistoja, joiden arvokkuuden kautta koko kulttuuri-ilmiö avautuu”, kertoo saunasta väitellyt tutkijatohtori Laura Seesmeri.
“Saunakulttuuriin kasvetaan jo lapsesta. Sauna kuuluu olennaisena osana arkeen mutta on myös vuotuisjuhliin liittyvä rituaali; esimerkkinä joulusauna ja juhannussauna. Tapana saunominen läpileikkaa koko kansakunnan.”
Suomalaisilla ihmisillä on huomattava määrä kokemuksia ja muistoja erilaisista saunoista ja elämän varrella koetuista saunahetkistä tuoksuineen, äänineen ja visuaalisine muistikuvineen.
“Saunan aistilliset elementit vievät meidät muistoihin ja sitä kautta yhteiseen jaettuun kulttuuriperintöön. Vihdan tuoksu, kiukaan sihahdus, pakkaslumen pureva kylmyys saunapolulla jalkapohjien alla ja lauteita ympäröivä hämäryys ovat kuin menolippuja menneisyyteen ja yhdistävät tässä ja nyt olevaan saunakokemukseen jotain vanhaa”, Seesmeri kuvailee.
Osa suomalaisen saunakokemuksen poikkeuksellisesta merkityksestä ja ainutlaatuisuudesta syntyy juuri siitä, että se on niin yleistä.
“Saunakulttuuriin kasvetaan jo lapsesta. Sauna kuuluu olennaisena osana arkeen mutta on myös vuotuisjuhliin liittyvä rituaali; esimerkkinä joulusauna ja juhannussauna. Tapana saunominen läpileikkaa koko kansakunnan.”
Saunakulttuurimme erityislaatuisuus avautuu myös Unescon listauksen kautta. Listalle on valittu juuri suomalainen saunakulttuuri, vaikka hikoilukylpykulttuureita tunnetaan Seesmeren mukaan myös muista kulttuureista.
“Sauna ei ole suomalaisten yksityisomaisuutta, mutta se, millaisen merkityksen se on saanut osana kulttuuriamme ja yhteiskuntaamme, on ainutlaatuista.”
Kulttuuritraditioon kuuluu olennaisena osana tietynlainen pysyvyys – se, että asioita tehdään riittävän pitkään riittävän samalla tavalla. Onko muuttumattomuus suomalaisen saunatradition ydin?
“Päinvastoin. Sauna on ketterä muuttuja. Se on sopeutunut maalta kaupunkiin, maatalon pihapiirin metsänlaidalta kesämökkien rannoille, yksilölliseen huoneistosaunaan ja uuteen yhteisöllisen saunan buumiin. Elävään perintöön se kuitenkin piilottelee jotain muuttumatonta; hämäryys, hiljaisuus, luonnonläheisyys”, Seesmeri linjaa.